Enpä ole saanut blogailtua kuten ensin suunnittelin että olisin viikonloppuna kirjoitellut kuulumisia ja tekemisiämme, mutta lauantaina sain kuulla huonoja uutisia, jotka sunnuntaina muuttuivat sitten surujen kyyneleiksi...
*04.06.1928 - t 02.09.2012
Rakas mummoni nukkui pois...
Käy enkeli
vieressäs
taivaan rantaan,
on kulkusi kevyttä,
jalkasi kantaa.
Et suruja tunne
taivaan tiellä, on
monet rakkaat
vastassa siellä.
Sinä elät myöskin
keskellämme,
koska säilyt aina
sydämmissämme.
Elämä silti jatkuu, vaikka kaipaus on suunnaton tällä hetkellä... mennyt jo monta päivää, kun itkun pyrähdyksiä olen kokenut pitkin päiviä ja illat poltellut kynttilää.
Tunteet sekä ajatukset sekaisin ja hieman sellaiset harhailevatkin... mutta silti onnekseni lapset pitävät hieman jalkojani maassa, että pinnistelen jaksamaan tässä surutyössäni ja muutenkin, että jaksan herätä aamulla, viedä lapsia päiväkotiin ja mennä töihin, töiden jälkeen hakea lapset sitten kotiin, jotta arkinen puuhastelu kotona voi alkaa.
Vaikkakin puuhastelujen lomassa tulee kummallisia pysähdyksiä ja tunne purkauksia että kyyneleet vain alkaa valua...
Niinhän sitä sanotaan että "aika parantaa!" Kai se tämän surunikin parantaa ainakin jossain vaiheessa... vielä on pinnistettävä 15.9 oleviin hautajaisiin, jolloin toivon ettei kyyneleeni saa valtaa sillä haluan kumminkin lukea oman sekä serkkujeni jättämän muistovärssyn.
Ehkäpä ensikerralla on mukavempia uutisia, kunhan tästä shokki surusta on selviydytty!
Mukavaa päivän jatkoa!
Otan osaa suruusi. Läheisen pois meno on aina raskasta. Ensimmäinen paketti on nyt matkalla ja seuraavaa jo suunnittelen. Jaksamisia ja haleja sinulle.
VastaaPoista