sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulukuun viimeisiä päiviä

Näinpä näin... viimeisiä päiviä viedään joulukuusta!
Täällä on mennyt rauhallisissa merkeissä ainakin omalta kohdaltani, mutta jos näkövinkkeli siirretään näihin kahteen poikaani niin voisin olla erittäin eri mieltä rauhallisuudesta!
Miten voikin 4 ja 5 vuotiaalla riittää tuota energiaa ihan käsittämättömällä tavalla?!
 
No itse olen käsissäni pitänyt jälleen käsityötä ja työstänyt ja työstänyt... valmistakin on saatu aikaiseksi.
 
Tämä tässä on Novitan munakoiso värityksellä olevaa lankaa käytetty ja alku silmukoita oli 74s. ja (1o 1n) jousimella kudottu... hitaasti mutta varmalla otteella työ eteni, vaikka lanka itsessään oli ohuen oloista työstettäväksi.
Pojalle kumminkin tätä tein ja pyöröpuikoilla oli ihan mukava tehdä alusta lähtien, vaikka ensin oli opettelua missä pyöröpuikkojen "johto" osa olisi hyvä olla jotta silmukat sai pyöräytettyä toiselle puikolle kudottavaksi.

Oppia ikä kaikkinensa ja ihan hyvin luonnistui vaikka pari kertaa kerkesi itse lanka mennä solmuun oikein kunnolla, ennenkuin huomasin että karkasi kerältä enemmänkin lankaa jo sohvalle... heh...
Kuvattava poika oli jo illalla nukkumassa, joten Ihaa- pehmolelu sai kunnian olla poseerajana tälläkertaa esitellen tämän hienon kaulurin, joka ihan omasta päästä summamitikaisesti aloittelin ja loin vain silmukka määrän josta kutomaan eteenpäin työtä.
 
Tänään pojat herkuttelivat suklaalla... hieman erilaisilla suklailla:
Nuorin oli ensin niin innoissaan että sai puhelimen, mutta sitten nauramaan rupesi että tämähän on suklaapuhelin! Ihan kuin pojalle ei riitä nuo pari meidän vanhaa rikkinäistä puhelinta leikkeihinsä!
Ainakin pojat saivat suut makiaksi näin karkkipäivänä!
 
Itsekin olen Sny:ni lähettämistä suklaakonvehteja maistanut ja käärepapereista saanut tarinoita (papereissa oli montakin kirjotusta ja osa oli kai leikkausterien kohdalla joutuneet nöyrtymään, kun teksi loppuosineen tai alkuineen oli jääneet jonnekin, mutta kirjoitanpa kaikki tekstit mitä papereissa oli ehyet tekstit) mm.
 
Kuusi hangella hohtaa,
mielen jouluun johtaa!
*
Jos hyvän mielen
paketois,
se kaikkein paras
lahja ois.
*
Lapsen lailla
jouluun kulje,
kuusen luona
silmät sulje.
Muista joulut entiset,
tiedän että hymyilet.
*
Ystävyys on
kuin perhosen lento,
niin hauras
ja ihmeen hento.
VVaan hoivaapa sitä
ja huolta kanna,
sen kauniimpaa asiaa
ei elämä anna.
*
Jos on liian vähän aikaa,
kokeilehan tätä taikaa:
kääri kiire joulusukkaan,
sano sille:
Mene hukkaan!
*
 
Mitäs meille muuta kuuluu kuin makoisia suita! :)
No ainakin käsityörintamalla olen kokeilemassa ensimmäistä kertaa elämässäni haarukkavirkkausta ja kohtuu selkeiden perusohjeiden kanssa mennään näin ensikertalaisena.
Ainakin vielä lupaavalla alulla mennään, mutta eiköhän se tästä...
sitten olisi suunnitteilla tehdä ainakin kahdet Mörkö-vanttuut ainakin pikkusiskolleni ja itselleni...
Sitten mietitäänkin millekkäs alan sen jälkeen...ainakin isällä oli toiveena myös saada samanlainen karhupaita, jota kudoin vanhimmalle veljelleni valmiiksi... en vielä ole vain aloitellut ja toiseksi pitäisi käydä mustaa lankaa ostamassa samaa erää monta rullaa, jotta väri skaala pysyisi samaisena eikä tule vaihdosta värissä.
 
Näillä merkein siis ollaan vuoden vaihteeseen menossa... ainakin siltä näyttäisi suunnitelmien mukaan menevän, mutta nähtäväksi jää mitä sitten toteutuneepi tässä pääni suunnittelussa. heh...
Kumminkin kaikille hyvää alkavaa viikkoa!!


maanantai 24. joulukuuta 2012

RAUHALLISTA JOULUA!!!!!!!!!

ERITTÄIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA

KAIKILLE LUKIJOILLENI!

*
 
*
 
*
 
*
 
*
 
*
 
Täällä on jo joulu mielellä ja perjantaista asti nautiskeltu siskoni tekemistä joulu kynsistäkin, vaikka hieman on vielä totuttelemista.
Onnekseni kaikki leivonnat ym... on ajat sitten valmistettu ettei näillä käsillä tarvitse kaikkea tehdä enään. :)
 
Jatketaanpas illan jatkamista ja loppujen lahjojen aukaisua... meillä oli pakko jo hieman rajoitella että kerkee pojat hieman leikkiä jo leluilla, ettei kiinnostus karkaa ihan mihin sattuu!

tiistai 18. joulukuuta 2012

SNY-Paketti viimeinen ja paljastus

BYYYYÄÄÄÄ!!!!!
Sain tänään haettua viimeisen SNY-pakettini postista nuorimmaisen poikani kanssa, kun ensin olimme käyneet hammaslääkärissä...
Täytynee nyt kehua kuinka poika sai kehuja hammaslääkäri tätiltä, kun oli niin reipas 4 vuotias ja reikiä nolla, sekä puhtaat valkoiset hampaat... saman tyyliset kehut tuli vanhimmallekin pojalleni 5 vuotiaalle... hienoa hienoa!!
 
Nuorimmainen oli ihan innoissaan postissa ja kova kyselemään... taitaa olla se kyselyvaihde menossa, kun kaikesta keksii kysyä... esim. yhellä pojalla oli reppunsa reunassa Novelle vesijuomapullo... josta poikani ihan pokkana kysyi miksi pojalla on vettä repussa? ;) -Hih-
 
Niin se aika taas riensi kovalla vauhdilla, että tämäkin päivä oli koettava ja kohdata... viimeisin SNY-paketti ja iso sellainen... olinko ansainnut tälläistä?! Voi että... Hyvä on...Hyvä on... paljastetaanpa nyt Teillekin mitä paketista tuli esille, kun nuorimmainen oli innokas apulaiseni.
 
1. Itsetehtyjä kuusenkoristeita ja askartelu tarvikkeita
 
2. Fabel- ihanaa lankaa kaksi kerää!! :) Pitänee nyt miettiä mitä teen langasta pari vaihtoehtoa kyllä on mielessä kokeilla...

 
3. Festival Mix Fiber lankakerää neljä... itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta tutkaillaanpa ja mietitäänpäs ihan rauhassa mitäs tästä lanka tuttavuudesta tekisinkään... syöksyä internetin ihmeelliseen maailmaan tutkimaan onko ideioita/ joku kokeillut tästä langasta tehdä jotain...ehkä huivia?!

4. Paljastuskirje ja itse tehty joulukortti tervehdys!! Aivan ihana kiitos!!

Pojatkin oli heti kortista että wautsi!... sininen poro vain kerkesi irrota, mutta nuorimmainen Oskari tuumasi, että korrjataan se teipillä, mutta hyväksyi minun ehdotukseni että laitamme liimaa ja annetaan kuivua pöydällä rauhassa yön ylitse!
 
Elikkäs tälläinen kokonaisuus SNY-pakettina:
 
No eihän ne tähän päättyneet vaan oli...
 
Sitten lisäksi tälläinen JOULUKASSI:



 
Ennenkuin kerkesin pojille sanomaan että se on joulupaketti ja aukastaan jouluna, mutta tilanne oli jo karannut käsistä... pojat paljastivat paketin sisällön, joten otetaanpas nämäkin samantien esille!
 
Aivan ensimmäisenä minulle oli ihanan yli SÖPÖ lakki/myssykkä, jossa violetti terälehtisiä ja iso musta nappi koriste... Tämä vain päähän ja menoksi! :) TYKKÄÄN ja tulee käyttöön, sekä tämä myös yli SÖPÖ pikkulaukku jossa myös koristeina nappeja!!!!
Laukkukin tulee olemaan kovassa käytössä!
 
Sitten oli...
MUUMI ja Uusi Ystävä- kirja... tämän sainkin tälle illalle kertoakin iltasatuna, kun muut kirjat eivät nyt kelvanneetkaan, mitä olimme jo sunnuntaina kerätty yöpöydälleni, että tällä viikolla luetaan iltasatuna ennen nukkumaan menoa...
... eli tälläinen pieni poikkeus, mutta se sallittakoon nyt pojille! ;)
Pojat kiittävät ja kumartavat hyvin syvään ISOIN KIITOKSIN tästä kirja yllätyksestä!!
 
Tämän SNY2012 syksy kierroksen SALAINEN NEULEYSTÄVÄNI oli:
Mimmukka (Mimmukan hääräilyjä)
 
Kiitos vielä kerran ihanasta syksyn kierroksesta kuuluu Sny:lleni ja tietysti ISOIN KIITOS myös emännälle Red Dragon! :)
 
VaLmIsTuNuT TyÖ:
 
Vanhimmalle veljelleni olen saanut valmiiksi tämän ison ja pitkällä/ hartaalla rakkaudella tehdyn neulotun karhupaidan.
Aika monta kertaa tuli purettua kutomusta ja ehkä pari kertaa tuli ärräpääkin, kun huomasin ilkikurisen silmukan karanneen pyöröpuikolta ja olin silti kutoa sukeltanut ettei auttanut kuin pysähtyä ja napata karkulainen kiinni ennenkuin oli myöhäistä... muuten ihan ohjeiden mukaan olen kutonut paidan... karhun kuvankin olen suoraan kutonut paidan eteen, vaikka olisinhan sen voinut myöhemminkin tehdä paudan eteen jälkipistoin.
Tälläinen siitä kumminkin tuli ja paketoitu on jo isoon laatikkoon että ISO mies saa joululahjaa, jota ei uskonut että voisi edes jouluksi valmistua, mutta siinäpä ISO mies erehtyykin, kun aukaisee paketin... hi hi hii...
 
Hyvää Tiistai päivän jatkoja tämä rouva lähtee jatkamaan puikkojen kilinällä! :)


torstai 13. joulukuuta 2012

Touhua touhua, Jouluista sellaista!

Joulupipareita on leivottu ja näin hienoja muumihahmoja syntyi muumimuoteilla...
Autoin poikia hieman koristelu vaiheissa, kun meinasi sokeri kuorrute tuubi välineet äksyillä pojille ja näillä hoppu housuilla meinasi myös mennä innostus siinä ähertäessä, mutta ihmeen hyvin maltettiin sentään nämä kymmenen hahmoa koristella ennenkuin muiden pipareiden syönti kiinnostus vei voiton ihan kokonaan. :)
 
Joulutorttujakin on valmistettu...
Tällä kertaa en käyttänyt luumua, vaikka ko. purkkikin on ostettu tuonne odottamaan seuraavaa torttujen paisto operaatiota... Omena-kaneli marmeladia käytin ja kiva vaihtelu luumun sijasta... ainakin pojillekin maistui jälkkärinä joulutorttunen ja mehu.
 
 Penkoessani kaappejani, löysin kranssin ja vaalean sinistä nauhaa sekä jouluisen puukoristeen... no nämä yhdistäessäni sain ihan kivan näköisen seinäkoristeen puuhailu huoneeseeni. Vaatimattoman näköinen, mutta mielestäni ihan sievä!
 
Kokeilin minä samaiseen kranssiin tälläistä isoa korttiakin, mutta mielestäni ei ollut hienon näköinen, kun kortti jotenkin pomppaa ylitse koko kranssi ajatelman...
 
Kerroin aikaisemmin itsenäisyyspäivän puuhistani ja kuvista joita leikkasin pojalleni käyttöön ja ohjaukseen... tälläisiä ne kuvakortit ovat:

Osa ehkä vielä kaukaisia juttuja, mutta onpahan hieman alustavasti ottanut kuvia laidasta laitaan... pystynpä sellaisia koritehtäviä teetättään pojalla että kahteen koriin poika lajittelee esim. kulkuneuvot ja toiseen koriin keittiötarvikkeet... samalla poika oppii erottamaan mitä mihinkin kuuluu jne...
Tässä ostinkin pojalle Tiimarista sellaisen puuhakirjan jossa oli jo Eskari ikäisille oppimista ja tätä kirjaa ollaan vähäsen jo raoteltu ja muutamia tehtäviä tehtykin, mikä on pojasta tuntunut että kiinnostaa tehdä... puuhiin keskittyminen kun ei ole mitenkään pitkäkestoista!
Eilen ostin Väritä oma aapinen... kivan oloinen kirjanen, jossa voi opetella aakkosia ja värittää kuvia sekä harjoitella kirjoittamista... jännittää milloinkohan poika innostuisi kokeilemaan ko. kirjasta... tänään ainakin poika pudisteli päätä ja huusi aika kovalla äänellään vaihteeksi ettei halua kirjaa.
 
 
Olen ostanut myös:
Ihanaa kangasta... Dinosaurus aiheista, Avaruusolio aiheista ja Mikki Hiiri formula aiheista sekä mustaa resoria vähäsen... Olen nyt etsiskellyt paidan kaava ohjeita, että saisin tuosta dinosauruksesta ja avaruusoliosta tehtyä molemmille pojilleni ihan perus T-paidat... Mikki Hiiri aiheisesta olisi tarkoitus tehdä molemmille pojille tavalliset kalsarit mustalla resorilla, joka vielä saa myös odotella jotta löydän kalsareihin sopivan kaavan... kumminkin molemmille pojille kun koko pitäisi olla 110cm niin kaavojakin saa etsiskellä.
 
Olenhan minä aikaisemminkin ostanut kangasta:
Nämäkin kankaat odottavat tekijäänsä... eläinhahmoista olisi suunnitteilla T-paitaa ja laine aiheesta housuja sinisillä lahkeen suilla...heh...
Voi kun kerkeisi aina iltasella selailla nuita käsityö lehtiäni, että mistä löytäisin nopsan helpot ompelu ohje kaavaset... ompelukoneella, kun jonkin verran kyllä kurvaillaan, mutta välillä kone osaa tehdä omia temppuja, että itsellä menee sormi suuhun, että mikäs nyt mättää jne... :)
 
Tänään saimme joulukortteja oikein neljä kappaletta:
Aivan ihania kortteja ovatkin ja itse tehtyäkin oli yhdessä kortissa askarrettu... Nyt vain jännittämään tuleeko huomennakin jouluisia kortteja postilaatikkoon. :)
 
Ei muuta kuin Perjantaina joulutonttu lakit päähän ja hieman tonttuilemaan sekä mausteisia tuoksuja loihtimaan huoneistoon, sekä jouluisia joululauluja soimaan, että pientä fiilistä tulee!
 Täällä ainakin kaikki joululahjat hankittu ja paketoitukin... huomenna vain käydä siskolle viemässä kummitytön iso paketti, kun unohtui matkasta!
Mukavaa tulevaa viikonloppua!



torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ihan tasapuolisesti!
Täällä on istuskeltu sohvan nurkassa ja nautiskeltu jälleen kauneiden pukujen loisteesta sitten itse linnan juhlien.
Puvuissa oli jälleen yllätyksiä ja persoonallisia koristeellisuuttakin... vautsi vau!!

Istuskeltuani sohvalla siinä samalla leikkelin papunetistä ottamiani apu kuvia puheen ymmärtämisen tueksi vanhimmalle (5v.) pojalleni, jolla nuoruusiän autismi diagnosoitiin syyskuussa.
Isoin työ oli etsiä kuvia sellaisia mitä mahdollisesti tarvitsisimme pojan ohjautuvuuteen ja arjen pyöritykseen sellaista järjestyskuva kaartia, joka taas poikaa helpottaa mitä seuraavaksi tehdään tai tapahtuu! Kuvia on napsittu ja laminointi laitteella ollaan kuvat päällystetty, että nyt on vain tämä leikkaamis vaihe menossa, jotta kuvia helpompi käsitellä. (Kuva myöhemmin tästä operaatiosta)

Onhan täällä myös teko vaiheessa ulko-oveen semmoinen kranssa työkin, kunhan sen saan vain valmiiksi niin siitäkin sitten myöhemmin kuvaa! :)

Paljon tekemistä vielä edessä päin... onneksi joululahja puoli alkaa olla loppu suoralla, ettei siitä enempään ainakaan joudu stressailemaan, mutta joulutorttuja pitäisi tehdä sekä pipareitakin. Taidan niitä alkaa tehdä nyt viikonloppuna.

Mutta mutta... Hyvää Itsenäisyyspäivää ja illan jatkoa!